Mielenosoitukset käyntiin rauhallisesti Prahassa

Mielenosoitukset Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin kokousten ympärillä ovat toistaiseksi sujuneet melko rauhallisesti. IMF ei kuitenkaan aio antaa köyhien maiden velkoja kokonaan anteeksi kuten mielenosoittajat vaativat.

Jubilee 2000-marssi Prahassa

Jubilee 2000 -järjestön eilen Prahassa järjestämässä marssissa vaadittiin IMF:ää antamaan köyhien maiden velat anteeksi heti ja kokonaan. Sellaisia päätöksiä ei Prahan kokouksista kuitenkaan ole odotettavissa.

Valuuttarahaston kokouksessa huomenna sinetöitävät tärkeät linjaukset päätettiin jo eilen, eikä niihin sisälly köyhien maiden kaikkien velkojen äkkinäinen kuoppaaminen. Kokouksiin osallistuvan Suomen Pankin pääjohtajan Matti Vanhalan mukaan velkaongelmaa yritetään kuitenkin ratkoa realistissa puitteissa.

Mielenosoitusten odotetaan kiihtyvän huomenna kun syyskuun 26. päivän mukaan nimetty S26-ryhmä aloittaa omat mielenosituksensa. Ryhmä on uhannut mm. sulkea kokousedustajat Prahan kongressikeskukseen, kunnes IMF ja Maailmanpankki lopetetaan.

Tsekin poliisi on kuitenkin valmistautunut ongelmiin perusteellisesti. Prahan kokousrauhaa valvoo 11 000 poliisia, joiden läsnäolo on toistaiseksi leimannut kaupunkikuvaa enemmän kuin mielenosoitukset.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat