Mielenosoitukset jatkuvat Ateenassa

Kreikan parlamentin on määrä äänestää huomenna EU:n vaatimista säästöistä. Hallitus on vedonnut kansanedustajiin, jotta he hyväksyisivät budjettileikkaukset ja estäisivät valtiota menettämästä maksukykyään.

– Tämä ohjelma on vaikea ja ankara, mutta se on ainoa toivomme. Nyt on kannettava vastuuta, sanoi entinen pääministeri George Papandreou.

Mielenosoitukset jatkuivat Ateenassa tänään. Syntagma-aukiolle kerääntyi 3 500 ihmistä arvostelemaan hallitusta ja kansainvälisiä rahoittajia. Protestoijien odotetaan palaavan aukiolle sunnuntaina.

Tukipaketin suuruudeksi on sovittu 130 miljardia euroa. Euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat ensi viikolla päättämään sen myöntämisestä Kreikalle.

Kreikan vaikeudet tuntuvat jo vähittäiskaupassa

Kreikkaa jo useita vuosia koetellut taantuma ja väkivaltaiset mielenosoitukset tuntuvat jo selvästi vähittäiskaupassa. Myymälöiden liikevaihto on romahtanut, ja monilla on edessä konkurssi, raportoi MTV3:n kirjeenvaihtaja Kari Lumikero Ateenasta.

Kaupat sinnittelevät auki aamusta iltaan, mutta asiakkaita ei ole tungokseksi asti.

Kreikan kriisi on leikannut rajusti kotimaista kulutusta, ja siksi monet liikkeet yrittävät löytää ostajia muualta EU:sta. Esimerkiksi vaatetusalan ongelma on, että suurin osa tuotteista on valmistettu Kiinassa, jossa hankintahinnat vain nousevat.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat