Mainos

Mielenosoitukset Belgradissa jatkuvat

Opiskelijat pakottivat tänään Belgradissa poliisijoukot purkamaan tiesulut lähellä kaupungin vanhaa linnoitusta. Opiskelijat ilmoittivat lisäksi jatkavansa mielenosoituksia vuorokauden ympäri, kunnes poliisit luopuvat mielenosoitusten estämisyrityksistä.

Myöskään Serbian oppositiojohtajat eivät tyytyneet tänään hallituksen tekemiin myönnytyksiin. Hallitus pyörsi keskiviikkona aiemman kantansa ja ilmoitti, että oppositio oli voittanut marraskuun kunnallisvaalit Serbian toiseksi suurimmassa kaupungissa Nisissä. Hallitus oli aiemmin myöntänyt opposition voittaneen vain yhdeksällä Belgradin alueella ja kolmessa maaseutukaupungissa kunnallisvaaleissa.

Oppositio on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön tuella vaatinut hallitusta myöntämään opposition voittaneen 14 kaupungissa. Mielenosoitukset hallitusta vastaan ovat jatkuneet päivittäin sen jälkeen kun viranomaiset hylkäsivät vaalitulokset yli 10 kaupungissa. -Viime tapahtumat osoittavat, että viranomaiset ovat muuttaneet kantaansa. Me aiomme kuitenkin jatkaa mielenosoituksia, sanoi oppositiojohtaja Zoran Djindjic.

-Haluamme vaalivoittomme viimeistä paikkaa myöten. Meillä ei ole syytä luovuttaa yhtäkään paikkaa punaisille varkaille, Djindjic sanoi puhuessaan mielenosoittajille Tasavallan aukiolla Belgradissa.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.