Mielenosoittajat järjestivät oman soihtuviestinsä Delhissä

Olympiatuli on joutunut odotetusti vaikeuksiin Intiassa. Soihtuviestin reittiä on typistetty parin kilometrin lenkiksi pääkaupungissa Delhissä, ja viestin alkamisaika pidetään salassa.

Mielenosoittajat järjestivätkin kaupungissa oman soihtuviestinsä, johon osallistui parin tuhannen tiibetiläisen lisäksi runsaasti kansanedustajia ja buddhalaismunkkeja.

Viranomaiset ovat varautuneet laajoihin protesteihin, sillä Intiassa asuu yli satatuhatta tiibetiläistä, joukossa myös radikaalien nuorisoryhmien jäseniä. Viestireitin varrelle on sijoitettu jopa paloautoja siltä varalta, että protestoijat yrittäisivät polttoitsemurhaa tv-kameroiden edessä.

Aamupäivällä poliisi pidätti parikymmentä ihmistä, jotka osoittivat mieltään olympiatulen saapuessa Delhiin.

Tiibetin maanpakolaishallitus on toivonut, että mielenosoitukset Delhissä sujuisivat ilman väkivaltaisuuksia.

Kiina ei avaa Tiibetiä vapuksi

Kiina ei päästäkään matkailijoita takaisin Tiibetiin vappuna.

Tiibetiläiset matkailuviranomaiset kertoivat , että alueen avaamista koti- ja ulkomaisille turisteille on lykätty jännittyneen ilmapiirin takia. Uutta päivämäärää ei ole vielä päätetty.

Kiina tyhjensi Tiibetin turisteista ja toimittajista levottomuuksien puhjettua alueella viime kuun puolivälissä. Sen jälkeen Tiibetissä on käynyt vain muutama ryhmä tarkasti valvottuna.

Viranomaiset ehättivät huhtikuun alkupuolella ilmoittaa, että turistit olisivat taas tervetulleita toukokuun alusta alkaen.

Kiina on muutenkin kiristänyt viisumipolitiikkaansa kesän olympiakisojen alla. Torstaina toimenpiteistä ärähti Hongkongissa toimiva EU:n kauppakamari. Sen mukaan Hongkongissa asuville ulkomaalaisille määrätyt viisumirajoitukset ovat äärimmäisen ärsyttäviä ja voivat haitata yritystoimintaa ja kauppasuhteita laajemminkin.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat