Mielenilmaus ja muistohetki menehtyneelle suomalaisaktivistille

Meksikon Oaxacassa toissapäivänä kuolleen suomalaisaktivistin Jyri Jaakkolan kunniaksi järjestetään tänään muistohetki kello 15 Meksikon lähetystöllä järjestettävässä mielenilmauksessa.

Myös Turussa Estelle-laivalla muistetaan Jaakkolaa samaan aikaan.

Suomalaisaktivisti toimi alueella ihmisoikeustarkkailijana. Hän oli pitkän linjan ympäristö- ja kehitysaktivisti, ja toimi muun muassa maailmankauppaliikkeessä, Uusi Tuuli ry:ssä ja Hyökyaalto-ryhmässä.

Jyri Jaakkola oli Meksikossa Uusi Tuuli ry:n ja SIPAZin tehtävissä. Hän oli matkalla autonomiseen, paikallishallinnon tukemien puolisotilaallisten joukkojen ahdistelemaan San Juan Copalan kylään ihmisoikeustarkkailijan ominaisuudessa. Karavaaniin osallistui paikallisten järjestöjen ja liikkeiden edustajia kansainvälisten tarkkailijoiden tukemana, kertoo Uusi Tuuli tiedotteessaan. Matkalla karavaani joutui tiesulkuun. Puolisotilaalliset joukot hyökkäsivät karavaanin kimppuun ja ampuivat kaksi ihmistä, joista toinen oli Jaakkola.

Uusi Tuuli ry vaatii Suomea varmistamaan, että Meksikon viranomaiset tutkivat asian. Lisäksi Suomen on tehtävä aloite totuuskomission perustamisesta alueen konfliktin ymmärtämiseksi ja ratkaisuehdotuksen tekemiseksi.

Järjestö tukee myös meksikolaisen VOCAL-järjestön vaatimuksia Triquin alueen puolisotilaallisten hyökkäyksien lopettamisesta, sekä vaatimuksia näiden ryhmien rahoittamisen, aseistamisen ja koskemattomuuden lopettamisesta. Myös kaikki kadonneet ihmiset on löydyttävä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat