Mielenilmauksia eri puolille Suomea: puhetta, EU-sikoja ja kerjääviä pankkiireja

Useilla suomalaisilla paikkakunnilla valmistaudutaan osoittamaan mieltä ulkomailta levinneiden protestien innoittamana.

Mielenilmauksia järjestetään huomenna lauantaina kansainvälisenä toimintapäivänä Espanjan demokratialiikkeen ja New Yorkin Wall Street -protestien hengessä. Tapahtumista tiedottavan Torilla tavataan -nettisivuston mukaan kokoontumisia on ainakin 13 paikkakunnalla puoliltapäivin.

Tapahtumien taustalla on sekalainen joukko aktiiveja, eikä mielenilmausten sisältöä ole juurikaan määritelty ennakkoon.

"Puheenvuoro tavallisille ihmisille"

Narinkkatorilla järjestettävällä Torikokouksella oli perjantaina alkuillasta yli 700 ilmoittautunutta osallistujaa Facebookissa. Tapahtumaa kuvataan yritykseksi luoda Suomeen parempaa demokratiaa vaativa verkosto: "Me vaadimme, että korruptoituneen eliitin sijaan puheenvuoro annetaan nyt tavallisille ihmisille – sellaisille kuin sinä tai minä".

Vastaavanlaisella Occupy Helsinki -tapahtumalla oli perjantai-iltana vajaat 300 osallistujaa. Tapahtuman kuvauksessa todetaan, että "kasvottomat markkinavoimat ja IMF eivät saa enää päättää kokonaisten kansakuntien kohtaloita".

Noin 200 osallistujaa keränneen Tampereen tapahtuman yhteydessä korostetaan, että tarkoituksena on osoittaa mieltä rauhanomaisesti yksilöinä: "Tästä syystä olisi suotavaa, ettet tuo paikalle puolueiden tai järjestöjen lippuja tai kylttejä tai minkäänlaista materiaalia, joka syrjii tai loukkaa toisia ihmisiä."

Pankkiirit kerjäämässä?

Hyvinkäällä on puolestaan pääosassa performanssi: "Torilla nähdään Suomineito ja EU-sika, sekä joukko pankkiireita kerjäämässä. Lisäksi paikalle saapuu ryhmä klovneja jakamaan flyereitä", Torilla tavataan -sivusto kertoo.

Joillakin mielenosoituksilla on nimettyjä järjestäjiä ja suunnitelmista on ilmoitettu ennakkoon poliisille. Osa mielenilmauksista saatetaan järjestää ilman ilmoitusta.

Sosiaalisessa mediassa levitetään myös ohjeita siitä, miten poliisien kanssa tulisi menetellä mahdollisessa kiinniottotilanteessa ja kuulustelussa.

Lue myös:

    Uusimmat