Miehistön jäsen: Estelleä seuraavat alukset egyptiläisiä

Israelin armeija ei ole huhuista huolimatta uhannut hyökätä yöllä Gazan palestiinalaisalueelle avustuksia tuovalle Estelle-laivalle. Laivan suomalaispuosu Veli-Matti Koivisto kertoi MTV3:lle, että laivaa seuranneet alukset ovat todennäköisesti egyptiläisiä, sillä alus liikkuu tällä hetkellä lähellä Egyptin aluevesiä.

Alus purjehtii Suomen lipun alla. Aluksen omistama Ship to Gaza -järjestö ehti kertoa aiemmin, että Estelleä seuraisi kuusi tunnistamatonta alusta.

– Jos meitä seuranneet alukset olisivat israelilaisia, ne seuraisivat meitä jatkuvasti. Nämä ovat jättäytyneet taka-alalle, Koivisto kertoi.

Eilisiltana aluksen tutkassa havaittiin neljä lähestyvää pistettä.

– Emme tiedä mitä ne ovat, mutta ne kulkevat samaa viiden solmun tuntivauhtia ja pysyvät samalla etäisyydellä meistä, laivan suomalaispäällikkö Mika Jämiä kertoi Yle Uutisille eilisiltana.

80 merimailia jäljellä

Järjestön ja aluksen välillä on ristiriitaista tietoa tilanteesta. Ruotsalaismedian mukaan Israelin armeijan radiosta on ilmoitettu Estellelle, että kolme armeijan alusta ympäröi sitä. Estellen puosu Koiviston mukaan tilanne aluksella on rauhallinen eikä kukaan ole yrittänyt ottaa laivaan radiokontaktia.

Norjalaislehti Verdens Gang kertoo Israelin armeijan lähteensä mukaan, että Estelleä ei päästetä 12 meripeninkulmaa, eli noin 22 kilometriä lähemmäksi Gazan rannikkoa. Koiviston mukaan heillä oli aamukahdelta matkaa jäljellä yli 80 meripeninkulmaa, eli yli 150 kilometriä.

Estelle voi päästä määränpäähänsä jo tänään. Alus saattaa Koiviston mukaan kuitenkin rantautua egyptiläiseen satamaan, jolloin se ehtisi Gazaan vasta sunnuntaiksi.

Estellen on tarkoitus murtaa Israelin Gazaan julistama merisaarto. Suomen ulkoministeriö vahvisti aiemmin välittäneensä laivalle Israelin varoituksen, jonka mukaan Israel ryhtyy toimiin, jos Estelle rikkoo saartoa.

Kaksi vuotta sitten yhdeksän ihmistä kuoli Israelin joukkojen hyökkäyksessä turkkilaiselle avustuslaivalle.

Lue myös:

    Uusimmat