Miehet tappoivat vahingossa tiikerinpennun – tiikeriryhmä iski takaisin

Indonesiassa tiikereiden piirittämäksi joutunut viiden miehen ryhmä on pelastettu sumatralaisesta kansallispuistosta.

Tiikerit olivat piirittäneet miehet näiden tapettua vahingossa tiikerinpennun, kertoo BBC.

Tiikeriryhmä vainosi puihin turvaan kiivenneitä miehiä viisi päivää. Ryhmään kuulunut kuudes mies oli saanut surmansa tiikerien hyökkäyksessä.

Miehet joutuivat pulaan Mount Leuser -kansallispuistossa viime viikon torstaina. Miehet päästiin pelastamaan vasta sen jälkeen, kun eläintenkesyttäjät onnistuivat karkottamaan tiikerit paikalta.

Miehet olivat alun perin hälyttäneet apua läheisestä kylästä matkapuhelimilla. Kyläläiset yrittivät pelastaa miehiä jo torstaina, mutta perääntyivät huomattuaan ainakin neljä tiikeriä kiertelemässä paikanpäällä.

Tiikerinpennun kerrottiin jääneen ansaan, jonka miesryhmä oli virittänyt kauriita varten. Loukkaantunut tiikerinpentu oli houkutellut paikalle muita tiikereitä, jotka hyökkäsivät miesten kimppuun surmaten näistä yhden ja ajaen loput puuhun.

Tiikereiden piirittämät miehet olivat pelastettaessa heikossa kunnossa, sillä he eivät olleet saaneet ravintoa kolmeen päivään.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat