Suomen miessuunnistajat historialliseen MM-viestikultaan vieneestä joukkueesta Jani Lakanen on 24-vuotias liikuntatieteiden opiskelija, tai pikemminkin suunnistaja, Jarkko Huovila 26-vuotias Haldenissa Norjassa osapäiväisesti tietotekniikka-alalla työskentelevä suunnistaja, Juha Peltola 26-vuotias kauppatieteitten maisteri sekä tämän kauden ammattisuunnistaja ja Janne Salmi 32-vuotias suunnistuksesta toimeentulonsa ansaitseva monialayrittäjä.
Suunnistuksen maailmanmestaruuteen vaaditaan siis ammattimaista otetta, vaikka ammattina sillä ei ansaitse.
Mestaruus tuli, vaikka ennalta suunniteltua taktiikkaa ei pystyttykään noudattamaan. Tavoite oli päästä muista eroon kahden ensimmäisen osuuden aikana, mutta ratkaiseva ero tulikin kolmannella osuudella.
Lakanen aloitti vauhdilla ajatuksena päästä suunnistamaan yksin ja rauhassa, mutta idea kaatui jo heti ykkösellä.
-Minulla oli pisin hajonta. Psyykkisesti tilanne oli vaikea, kun peitteisessä maastossa ei päässyt ohittamaan. Siksi piti valita hieman sivussa kulkevia reittejä ja se taas vei voimia, Lakanen sanoi.
-En siis pystynyt tekemään omaa suoritusta koko aikana.
-Kun sain vihdoin kärjen kiinni, tein 40 sekunnin virheen ja kaverit karkasivat. Viimeisessä ylämäessä pystyin kuitenkin puristamaan ja juoksemaan karkulaiset kiinni, vielä loppusuoralla viimeisen esteen (Australian Grant Bluettin) ohittanut Lakanen kertoi.
-Kyllä rata tulitikkumaisine eli lyhyine rastiväleineen oli kuin tehty meille suomalaisille, hän kuvaili osuutensa jälkeen.
Huovila eteni hienoisessa johdossa aina kolmanneksi viimeiselle rastille, mutta teki puolen minuutin virheen ja lähimmät takaa-ajajat saivat kiinni.
-Mutta eiköhän tämä kuitenkin ollut aivan hyvä suunnistus tähän paikkaan, vaikka tarkoitus oli päästä muista karkuun.
-Juoksussa minulla ei ollut vaikeuksia, ja kaikkiaan fiilis oli koko ajan hyvä. Tietysti kisa aamulla hieman jännitti, mutta kisapaikalla se hellitti.