Miehet ostavat teineiltä seksiä Helsingissä

Aikuisten ja teini-ikäisten välinen seksikauppa on yleistynyt Helsingissä. Helsingin Sanomien mukaan poliisin tietoon on tullut kahden viime vuoden aikana 178 tapausta, joissa aikuinen mies on ostanut seksipalveluja alaikäiseltä.

Poliisi ja Väestöliitto kuitenkin uskovat, että vain pieni osa tapauksista tulee ilmi, sillä molemmat osapuolet haluavat vaieta asiasta. Ilmitulleista tapauksista kolmanneksessa alaikäinen seksinmyyjä on ollut poika. Asiakkaat ovat aina olleet miehiä.

Väestöliiton mukaan seksiä ostetaan nuorilta yleisimmin farkuilla, cd-levyillä, vaatteilla ja päihteillä. Poliisin mukaan käteisenä maksettuna palvelun hinta on useimmiten muutamia kymppejä.

Ostajan ja myyjän ensikontakti syntyy yleisimmin internetissä tai paikassa, jossa nuoret viettävät vapaa-aikaansa. Nuoren aikomuksena on usein alun perinkin myydä seksiä. Usein myös ensimmäinen ehdotus tulee teiniltä itseltään.

Asiakkaiden ei sen sijaan ole aina tarkoitus ostaa palveluja alaikäiseltä. He saattavat aluksi luulla olevansa tekemisissä täysi-ikäisen kanssa, sillä ikä on helppo valehdella.

Seksipalveluiden ostaminen alle 18-vuotiaalta on rangaistavaa. Väestöliitto muistuttaa, että kyse on rikoksesta, vaikka teini tarjoaisikin itseään.

Kyse on myös lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jos toinen osapuoli on alle 16-vuotias ja toinen aikuinen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat