Miehelle 12 vuotta vankeutta lasten hyväksikäytöstä

Helsingin käräjäoikeus on tuominnut miehen vuosiksi vankilaan muun muassa lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi hänet tuomittiin lapsipornosta ja sukupuoliyhteydestä lähisukulaisen kanssa. Viisikymppinen mies tuomittiin 12 vuoden vankeuteen.

Hyväksikäytön uhrit olivat 7-13-vuotiaita.

Mies sai teoistaan lähes maksimirangaistuksen. Oikeus perusteli ratkaisua sillä, että hyväksikäyttö kesti vuosia ja tekoja oli erittäin paljon.

Oikeuden mukaan miehen toiminta oli poikkeuksellisen vahingollista ja vaarallista. Se osoitti myös erityistä piittaamattomuutta uhrien henkilökohtaisesta koskemattomuudesta. Lisäksi tekoihin liittyi uhkailua, rahallista palkitsemista sekä pakottamista.

Mielentilatutkimuksen mukaan miehellä ei ollut sellaista sairautta, että hän ei olisi ymmärtänyt tekojaan, vaan hänet arvioitiin syyntakeiseksi.

Vankeuden lisäksi mies tuomittiin noin 180 000 euron vahingonkorvauksiin.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat