Microsoftin valitus korkeimpaan oikeuteen

Yhdysvaltain liittovaltion tuomari on päättänyt lähettää ohjelmistojätti Microsoftin valituksen suoraan korkeimman oikeuden käsiteltäväksi.

Jos korkein oikeus päättää pitää Microsoftin puolittamispäätöksestä tehdyn valituksen itsellään, asia käsiteltäneen oikeudessa jo ensi vuonna. Yhdysvaltain hallitus on vaatinutkin tällaista käsittelyä.

Korkein oikeus voi päättää myös valituksen lähettämisestä vetoomusoikeuteen. Se puolestaan tukisi Microsoftin vaatimusta. Ohjelmistojätin jakamisesta kahteen erilliseen yhtiöön päätettiin kesäkuun 7. päivänä. Yhtiö todettiin syylliseksi johtavan markkina-aseman väärinkäyttöön.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat