Microsoftin luottamusmies: "Oulussa ei ole hirvittävän hyvä työtilanne"

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että ohjelmistoyhtiö Microsoft harkitsee Oulun tutkimus- ja tuotekehitysyksikön lakkauttamista. Lehti perustaa väitteensä kahteen nimettömään lähteeseen.

Microsoft Oulun ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tiina Nortamo sanoo, ettei Oulussa murehdita ulkopuolisten spekulaatioita. 

- Paremminkin keskitymme nyt työntekoon, ennen kuin asiasta kuuluu mitään virallista tietoa. 

Nortamon mukaan Oulussa ei ole kovin hyvä työtilanne, mikäli tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö lakkautettaisiin.  

- Oulussa on tapahtunut viime vuosina isoja muutoksia. Ei täällä varmaankaan ihan hirvittävän hyvä työtilanne ole, mutta tässä vaiheessa emme lähde edes miettimään, että pitäisi alkaa hakea uutta työpaikkaa. 

Nortamon mukaan työntekijät ovat tyytyväisiä Microsoftiin työnantajana. 

- Olemme jatkaneet samalla strategialla kuin tähänkin asti. Mikään ei ole muuttunut, ja turvallisin mielin jatketaan. 

Uutistoimisto Bloomberg kertoi eilen, että Microsoft saattaa kertoa työpaikkojen vähennyksistä jo tällä viikolla. Vähennyksistä ennakoidaan suuria.  Microsoft ei ole kommentoinut HS:lle lehden tietoja.  

Lue myös:

    Uusimmat