Microsoft vastustaa yhtiön pilkkomista

Ohjelmistojätti Microsoft on jättänyt vastineensa yhtiön jakosuunnitelmasta Yhdysvaltain liittovaltion tuomari Thomas Penfeld Jacksonille. Lopullisessa vastineessaan yhtiö korostaa yhä sitä, että yhtiön pilkkomiseen ei ole perusteita, ja se pyytää jakosuunnitelman kumoamista.

Yhtiön mukaan pilkkominen on haitallista kuluttajille, yhtiön työntekijöille ja osakkeenomistajille. Microsoft haluaisi esittää myös lisää todisteita jutussa ja pyytää puolta vuotta lisäaikaa niiden keräämiseksi.

Microftin vastine oli vastaus liittovaltion ja 17 osavaltion perjantaina luovuttamalle, lopulliselle vaatimukselle yhtiön kahtiajaosta. Tuomarin odotetaan antavan päätöksensä Microsoftin kohtalosta erittäin pian, jopa lähipäivinä. Yleisesti uskotaan, että tuomari on yhtiön jaon kannalla.

Microsoftin piti julkistaa tällä viikolla uuden sukupolven Windows-palvelunsa, joka mahdollistaisi yhtiön erilaisten ohjelmistojen välittämisen Internetin kautta kuluttajille. Tilaisuus on siirretty kuitenkin kesäkuun lopulle.

Microsoft aikoo valittaa mahdollisesta pilkkomistuomiosta. Tuomari on ennakoinut, että hän yrittää nopeuttaa valitusmenettelyä siirtämällä jutun suoraan korkeimmalle oikeudelle. Microsoft todettiin huhtikuussa syypääksi monopolilakien rikkomiseen ja kanteen takana olleet oikeusministeriö ja 17 osavaltiota vaativat yhtiön pilkkomista, jotta rikkomukset saataisiin kuriin.

STT

Lue myös:

    Uusimmat