Microsoft ostaa Skypen

Yhdysvaltalainen ohjelmistojätti Microsoft ostaa nettipuheluyhtiö Skypen 8.5 miljardilla dollarilla (n. 6 miljardia euroa). Yhtiöt ilmoittivat yritysostosta tänään.

Kyseessä on Micosoftin historian suurin yrityskauppa. Molempien yhtiöiden hallitukset ovat hyväksyneet kaupan.

– Skype on ilmiömäinen palvelu, jota käyttää miljoonat ihmiset ympäri maailman, Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer ilmoitti yhtiön tiedotteessa.

– Yhdessä me rakennamme reaaliaikaista tulevaisuutta siten, että ihmiset voivat olla helposti yhteydessä toisiinsa missä vain.

Microsoftin mukaan yhtiöön tulee oston myötä erikseen oma Skype-osasto. Skypen toimitusjohtajasta Tony Batesista tulee myös uuden osaston toimitusjohtaja.

Muitakin mahdollisuuksia mietittiin

Skype on lykännyt pörssilistaustaan ja yhtiön tiedetään tutkailleen muita vaihtoehtoja tulevaisuutensa järjestämiseksi. Eri lähteiden mukaan myös Facebook ja Google olivat erikseen harkinneet liittoutumista Skypen kanssa.

Skype-palvelu perustettiin vuonna 2003, ja viime vuonna sillä oli kuukausittain noin 124 miljoonaa käyttäjää. Huutokauppayhtiö eBay osti Skypen vuonna 2005, jolloin kauppahinta oli 3,1 miljardia dollaria. Kaksi vuotta sitten eBay myi Skypen enemmistöosuuden sijoittajaryhmä Silver Lakelle vajaalla kahdella miljardilla dollarilla, mutta piti itsellään kolmanneksen osakkeista.

Kaupasta ensimmäisenä kertoneen Guardian-sanomalehden mukaan Skype teki viime vuonna 7 miljoonan dollarin tappion. Yhtiön liikevaihto oli 860 miljoonaa dollaria. Skypellä on lisäksi 686 miljoonaa dollaria velkaa.

(MTV3 - Reuters - AFP - STT)

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista:

Lue myös:

    Uusimmat