Microsoft jätti vastineensa pilkkomisesitykseen

Ohjelmistojätti Microsoft jätti yllättäen jo eilen lopullisen vastineensa jutussa, jonka seurauksena yhtiö saatetaan pilkkoa kahteen osaan. Huominen olisi ollut vastineen viimeinen jättöpäivä.

Yhtiön kohtalo on nyt liittovaltion tuomarin Thomas Penfeld Jacksonin käsissä. Jutun päätös voi käytännössä tulla milloin tahansa. Microsoftin vastine oli vain kahdeksan sivun mittainen. Siinä toistettiin yhtiön jo aikaisemmin esittämät näkemykset, joiden mukaan Yhdysvaltain hallituksen esitys yhtiön pilkkomisesta on äärimmäisen ankara.

Microsoftin mukaan pienet muutokset, joita hallitus on suostunut tekemään pilkkomissuunnitelmiin, ovat puhtaasti kosmeettisia. Ohjelmistojätti Microsoft on todettu syylliseksi johtavan markkina-aseman väärinkäyttöön ja Yhdysvaltain hallitus sekä 17 osavaltiota haluavat tästä syystä jakaa yhtiön kahteen osaan.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat