Microsoft ja hallitus sopuun aikatauluista

Ohjelmistojätti Microsoft ja Yhdysvaltain hallitus ovat päässeet sopimukseen yhtiön oikeusjutun nopeasta käsittelystä maan korkeimmassa oikeudessa.

Microsoftin päämaja Yhdysvalloissa


Osapuolet pääsivät eilen yksimielisyyteen aikataulusta, jonka mukaan Microsoft toimittaa valitusperustelunsa korkeimmalle oikeudelle 26. heinäkuuta. Hallitus antaisi oman vastauksensa 15. elokuuta. Microsoftin tarkoituksena on perustella puolittamispäätöksestä tekemänsä valituksen käsittelemistä vetoomustuomioistuimessa.

Liittovaltion tuomari Thomas Penfield Jackson päätti tiistaina lähettää yhtiön valituksen suoraan korkeimpaan oikeuteen. Yhdysvaltain hallitus ja 19 liittovaltiota ovat vaatineet jutun käsittelyä korkeimmassa oikeudessa sen kansallisen merkittävyyden vuoksi. Tuomari Jackson määräsi 7. kesäkuuta ohjelmistojätin pilkottavaksi kahteen osaan johtavan markkina-aseman väärinkäytöstä.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat