Microsoft ja EU aloittivat jättimäisen oikeustaiston

Pelissä on sekä Microsoftin markkina-asema että EU-komission arvovalta.

Euroopan unionin komissio ja ohjelmistoyhtiö Microsoft ovat aloittaneet tänään jättimäisen oikeustaiston EU:n vetoomustuomioistuimessa Luxemburgissa.

Microsoft yrittää saada tuomioistuimen perumaan 497 miljoonan euron uhkasakon, jonka komissio langetti yhtiölle vuonna 2004.

Oikeudenkäynnissä on pelissä sekä Microsoftin markkina-asema että komission arvovalta. Jos sakko perutaan, se voi merkittävästi vaikuttaa komission kykyyn määrätä vastaavia sakkoja muille yrityksille.

Komissio on syyttänyt Microsoftia jo vuosia määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Sen mielestä yhtiö ei esimerkiksi ole antanut kilpailijoilleen tarpeeksi tietoa Windows-käyttöjärjestelmästä. Ilman tietoja muut yritykset eivät voi helposti kehittää Windows-yhteensopivia ohjelmistoja.

Komissio on saanut tukea ECIS-yhteistyöjärjestöltä, johon kuuluvat muun muassa Nokia, IBM, Oracle sekä Sun Microsystems. Järjestön mukaan Microsoft estää toiminnallaan kuluttajilta todellisen valinnanvaran.

Microsoft kiistää tiukasti

Microsoft on kiistänyt kiivaasti kaikki syytökset. Yhtiön mukaan mukaan ei voi olla hyväksyttävää, että uusia ja innovatiivisia tuotteita luova yritys joutuisi paljastamaan niiden taustat kilpailijoille. Tällainen vaatimus uhkaa Microsoftin mukaan vakavasti yritysten kehitystyötä.

Microsoft on lisäksi omasta mielestään jo toteuttanut kaikki EU:n vaatimukset. Se on muun muassa tarjoutunut paljastamaan maksua vastaan muille yrityksille osia Windowsin lähdekoodista, jolloin yhteensopivien ohjelmistojen kehittäminen olisi helpompaa.

Sekä komissio että Microsoft suhtautuivat ennen oikeudenkäyntiä luottavaisesti oman kantansa pitämiseen tuomioistuimessa. Viisipäiväinen oikeudenkäynti on yksi EU-historian suurimmista. Päätöstä asiassa odotetaan vasta kuukausien kuluttua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat