Microsoft halutaan jakaa kahtia

Maailman suurin ohjelmistonvalmistaja, amerikkalainen Microsoft aiotaan jakaa kahdeksi eri yhtiöksi. Yhtiö on todettu Yhdysvalloissa syylliseksi johtavan markkina-aseman väärinkäyttöön ja rangaistukseksi Microsoft aiotaan pilkkoa.

Microsoft

Kanteen takana olevat Yhdysvaltain hallitus ja 19 osavaltiota ovat jättäneet rangaistusvaatimuksensa juttua hoitavalle liittovaltion tuomarille Thomas Penfield Jacksonille. Vaatimus jätettiin pörssien sulkemisen jälkeen.

Yhtiön jakamisen tarkoituksena on estää markkina-aseman väärinkäytön jatkuminen. Esityksen mukaan Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmää valmistava ja myyvä osa erotettaisiin muusta yhtiöstä. Toinen osa valmistaisi ohjelmistosovelluksia kuten taulukkolaskentaohjelmia ja muita ohjelmistoja. Kahden näin muodostuvan yhtiön olisi toimittava erillisinä kymmenen vuoden ajan. Windowsia myyvä yksikkö joutuisi eritystarkkailuun, muun muassa sen hinnoittelua valvottaisiin kolmen vuoden ajan.

Microsoft

Microsoftilla on aikaa ensi kuun 10. päivään saakka kommentoida rangaistusesitystä, mutta yhtiö hakenee lisäaikaa vastauksensa antamiseen. Microsoft aikoo myös valittaa päätöksestä, jota se pitää täysin epäoikeudenmukaisena.

Yhdysvaltain hallituksen ja osavaltioiden monipolikanteen lisäksi Microsoftia vastaan on nostettu yli 100 yksityistä kannetta eri oikeusistuimissa.

Gates varoittaa pilkkomisen seurauksista

Bill Gates

Microsoftin johtaja Bill Gates varoittaa Yhdysvaltain hallitusta yhtiön hajottamisen seurauksista. Hänen mukaansa yhtiön jakaminen kahtia vaarantaisi koko Yhdysvaltain talouden.

Gatesin mukaan hallituksen vaatimus Microsoftin jakamisesta on täysin mielivaltainen. Päätös osoittaa hänen mielestään sen, etteivät sen tekijät eli hallitus ja 19 osavaltiota, tiedä mitään ohjelmistobisneksestä.
(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat