Michelle Obama paljasti kärsivänsä masennuksesta – syynä rotuerimielisyydet ja Trump: "Päivästä toiseen lannistavaa"

Michelle Obama jätti tunteikkaat jäähyväiset puheessaan 1:19
Tällaiset jäähyväiset Michelle Obama jätti, kun valta vaihtui Yhdysvalloilta Obamilta Trumpeille.

Obama paljasti kärsivänsä masennuksesta uudessa podcastissaan. 

Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman puoliso Michelle Obama on kertonut uudessa podcastissaan kärsivänsä masennuksesta. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Obaman mukaan masennus on aiheuttanut hänelle uniongelmia ja vaikeuksia noudattaa hänen normaaleja liikuntarutiinejaan. 

– Nämä eivät ole henkisesti palkitsevia aikoja. Tiedän kärsiväni jonkinlaisesta lievästä masennuksesta, Obama kertoo podcastissaan.

Syynä ei ole kuitenkaan vain koronaviruksen tuoma huoli.

– Se ei johdu pelkästään karanteenista vaan myös rotuerimielisyyksistä. Nykyhallinnon tekopyhyys päivästä toiseen on lannistavaa, Obama selittää.

Obaman mukaan hän saa apua rutiineista, kuten jokapäiväisestä hetkestä ennen päivällistä, jolloin koko perhe kokoontuu yhteen palapelin ääreen tai pelaamaan korttia.

Lue myös:

    Uusimmat