Michael Monroe: Aluksi Hanoi Rocks teilattiin Suosikissa

Rocklegenda Michael Monroe kirjoitti Suosikkiin juttuja.

Kustantaja ilmoitti keskiviikkona, että pitkäaikainen nuortenlehti Suosikki lopetetaan. Maailmalla pitkään vaikuttanut suomalainen muusikko Michael Monroe esiintyi useasti lehden sivuilla.

– Pienenä olin sitä mieltä, että Suosikin julisteeseen pääseminen olisi hieno saavutus. Ihan kivalta se sitten tuntui, kun sinne päästiin, mutta silloin oli jo muita asioita meneillään ja ei se niin maailmaa mullistava asia enää ollut, Monroe muistelee.

Myöhemmin Monroe piti lehdessä omaa palstaa New Yorkissa asuessa.

– Jo Hanoi Rocksin aikoina kirjoitin sinne raportteja ja hauskoja juttuja.

Kuitenkin aluksi Monroen bändi, Hanoi Rocks, oli teilattu lehden sivuilla.

– Alkuaikoina oli yksi uskomattoman negatiivinen juttu, jossa Jyrki Hämäläinen teilasi Hanoi Rocksin, mutta ei siinä mitään. No hard feelings, Monroe sanoo.

Laulaja on otettu, kun hänet oli vielä vähän aikaa sitten kelpuutettu lehden sivuille.

– Se oli myös suuri saavutus, kun olen vielä tarpeeksi cool nuorisolle.

Neumann: Bändien jatkumo kiinni Suosikista

Dingon myötä 1980-luvulla suureen suosioon noussut Neumann pitää Suosikkia merkittävänä julkaisuna sen aikaisessa musiikkibisneksessä.

– Ensimmäinen fiilis oli oho, kun kuulin lehden lopettamisesta. Se tuli hyvin tutuksi ensin lehden ostajana ja myöhemmin kannessa poseeraajana. Uskallan väittää, että monen bändin jatkumo oli kiinni Suosikista. Se oli silloin hyvin paljon seurattu foorumi.

Neumann kertoo vieläkin välillä törmäävänsä ihmisiin, jotka ovat säilyttäneet vanhoja Dingon aikaisia kansia ja julisteita.

– Tietääkseni vuoden 1985 Suosikin kultaturbo-numero, jossa olen kannessa, on edelleen lehden myydyin numero. Ainakin tällaisen tiedon sain jokin aika sitten.

(MTV3–KALLE VÄISTÖ)

Lue myös:

    Uusimmat