Metso Mineralsilla työnseisaus Tampereella

Irtisanomisiin päättyneet yt-neuvottelut johtivat henkilöstön ulosmarssiin Tampereella. Työt Metso Mineralsilla jatkuvat torstaina.

Metso Mineralsin noin 250 Metalliliittoon kuuluvaa työntekijää marssi ulos työpaikaltaan aamulla Tampereella. Työnseisaus on mielenilmaus tehtaalla toteutettavia irtisanomisia vastaan.

Työntekijät aikovat palata työpaikalle torstaina. Eilen päättyneet yt-neuvottelut johtivat siihen, että Metso Mineralsin Tampereen yksiköstä irtisanotaan kaikkiaan 45 henkilöä. Heistä 27:llä on mahdollisuus eläkejärjestelyihin. Työpaikkansa menettävistä noin kaksi kolmasosaa on työntekijöitä ja loput toimihenkilöitä.

Pääluottamusmies Markku Järvisen mukaan työntekijäpuolen kanta neuvotteluissa oli se, että irtisanomiset olisi pitänyt välttää lomauttamalla osa henkilöstöä. Noin 130 henkilöä koskeva lomautusvaroitus on irtisanomisten jälkeen edelleen voimassa. Henkilöstöpäällikkö Heikki Kuntosen mukaan yksikön henkilömäärää on vähennetty myös muutamilla siirroilla konsernin sisällä. Järjestelyjen jälkeen kiven ja mineraalien käsittelylaitteita valmistavan Metso Mineralsin palvelukseen jää Tampereella vajaat 500 henkilöä.

Metso-konsernissa on meneillään laaja henkilöstön vähennysohjelma. Osa valmistusyksiköistä on tarkoitus myydä tai lopettaa kokonaan. Irtisanomiset ja myyntisuunnitelmat ovat aiemmin syksyllä johtaneet henkilöstön ulosmarsseihin ainakin Turussa ja Jyväskylässä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat