Metsäyhtiöt rikkoneet kilpailunrajoituslakia

Kilpailuvirasto on löytänyt pitkän selvitystyön jälkeen laittomuuksia kolmen suuren metsäyhtiön puunhankintamenetelmistä. MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan virastolla on näyttöä, että yhtiöt ovat rikkoneet kilpailunrajoituslakia raakapuun hankinnassa.

Kartelliepäilyjä tutkittiin jo 10 vuotta sitten, mutta silloin laki ei ollut yhtä tiukka kuin nyt. Metsäyhtiöt ovat kiistäneet väitteet koko ajan. Kartelliepäilyt menevät seuraavaksi kilpailuneuvoston ratkaistavaksi.

Kilpailuvirasto teki kaksi vuotta sitten näyttävän ratsian Stora-Enson, UPM-Kymmenen ja Osuuskunta Metsäliiton konttoreihin noin kymmenellä paikkakunnalla. Takavarikkoon otettiin kirjanpitoa ja ostoasiakirjoja, jopa sähköposteja tutkittiin. Ratsian taustalla oli vuosia jatkunut vihjailu ns. savupiirijaosta. Kilpailuvirasto halusi selvittää sopivatko yhtiöt keskenään raakapuun hankinta-alueista ja hinnoista eli muodostivatko ne osto- ja tarjouskartelleja.Viime syksynä Kilpailuvirasto sai metsäyhtiöiltä vastineet, mutta ne pidettiin piilossa vetoamalla liikesalaisuuksiin.

Nyt Kilpailuvirasto on saanut urakan loppuun. Ylijohtaja Matti Purasjoki vahvisti MTV:n uutisille, että virasto on löytänyt aineistosta riittävästi näyttöä ja asia viedään kilpailuneuvoston ratkaistavaksi. Purasjoen mukaan näyttöä on siitä, että kaikki kolme metsäyhtiötä ovat olleet sopimassa hintayhteistyöstä ainakin Mikkelin seudulla. Seinäjoen seutua koskeva tutkimus on vielä kesken.

Kilpailuviraston päätöksestä puuttui tänään vielä viralliset allekirjoitukset, eikä kartelliepäilyjen yksityiskohtia annettu julkisuuteen.

Kilpailuneuvosto voi määrätä metsäyhtiöille kovat seuraamusmaksut. Enimmillään kilpailun rikkomismaksu voi olla 10 prosenttia liikevaihdosta ja se kaataisi yhtiöiden syliin pahimmillaan miljardilaskut.

Lue myös:

    Uusimmat