Metsäteollisuuden ympäristöasenteet vihertyneet

Metsäteollisuuden ympäristöasenteet ovat muuttuneet vihreämmiksi, vaikka viimepäivien Natura-kiivailusta voisi toisinkin päätellä. Tuoreen tutkimuksen mukaan ympäristöstä huolehtimista ei enää koeta yksin rahareikänä vaan myös tärkeänä kilpailuvalttina ja imagotekijänä.

Minna Halme tutki väitöskirjaansa 40 UPM-läisen metsäasenteet. Vastaajina oli niin konsernijohtoa kuin metsäkoneenkuljettajia. Selvimmin asenteita jakaa ikä: alle nelikymppisten metsäasenteet vihertävät eniten.

Mutta Natura 2000-ohjelmasta syntynyt kohu näyttää toista. UPM-Kymmenen toimitusjohtaja Juha Niemelä aloitti jokin aika sitten.

Halme onkin hämmästynyt. Hänen tutkimustuloksensa viittasivat siihen, etteivät asenteet UPM-Kymmenessä olisi olleet näin karkeita.
- Viime kesänä hallitus päätti suojella 300 000 hehtaaria vanhoja metsiä ja silloin UPM-Kymmene oli suojelun kannalla, hämmästelee Halme.

Natura 2000 -ohjelmaa kritisoineet valtiovarainministeri Sauli Niinistö ja Niemelä eivät Halmeen mukaan näe, kuinka tärkeä ympäristöimago on kansainväliselle kilpailukyvylle. Metsät kasvavat joka vuosi reilusti hakkuita enemmän ja suurin osa alueista suojellaan ilman Naturaakin. Kiistan ydin lieneekin siinä, missä Suomen puista ja tupajumeista päätetään - EU:ssa vai koti-Suomessa.
(MTV3/Reija Grönroos)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat