Metsäteollisuuden tuotanto lähenee jo taantumaa edeltänyttä tasoa

Suomen metsäteollisuus pääsi alkuvuonna vahvaan kasvuun. Teollisuuden tuotanto lähestyy metsäteollisuuden keskusjärjestön mukaan jo taantumaa edeltänyttä tasoa. Tuotannon ja liikevaihdon kasvu nopeutui toimitusjohtaja Timo Jaatisen mukaan voimakkaasti toisella neljänneksellä.

- Metsäteollisuuden tuotannon arvo nousi ennakkoarvion mukaan toisella neljänneksellä noin 5,2 miljardiin euroon, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, Jaatinen kertoo.

Suurta kasvua selittää osaksi alhainen vertailuarvo.

Koko alkuvuonna metsäteollisuuden tuotannon arvo nousi Jaatisen mukaan 9,5 miljardiin euroon. Siitä 3 miljardia euroa syntyi puutuoteteollisuudessa ja 6,5 miljardia euroa massa- ja paperiteollisuudessa. Suomessa tuotettiin tammi-kesäkuussa 5,8 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia ja 3,4 miljoonaa tonnia sellua sekä lähes 5 miljoonaa kuutiota sahatavaraa.

Rakennemuutos tuo tulosta

- Metsäteollisuus on vahvistanut asemaansa elpyvillä markkinoilla ja parantanut kilpailukykyään ja kannattavuuttaan, Jaatinen sanoo.

Mittavan rakennemuutoksen vaikutukset alkavat näkyä, ja kilpailukykyiset tehtaat ovat voineet kasvattaa tuotantoa kysynnän tahtiin, hän totesi.

Talouden elpyessä teollisuuden kehityssuunta on hyvä. Suurimmaksi huolen aiheeksi Jaatinen nimesi metsäteollisuuden energian ja raaka-aineiden kustannuspaineet.

Markkinoiden kysynnän vahvistuminen nosti sellun ja sahatavaran hintoja. Se on osaltaan kasvattanut tuotannon arvoa. Vienti veti alkuvuonna myös hyvin. Metsäteollisuuden viennin arvo kasvoi toukokuussa 35 prosenttia ja vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana 18 prosenttia. Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä oli 22 prosenttia.

Puukauppa piristyi toisella vuosineljänneksellä. Se ei kuitenkaan noussut vielä pitkän aikavälin ostomäärien tasolle. Metsäteollisuus osti tammi-kesäkuussa lähes 11 miljoonaa kuutiota puuta.

- Puun ostot kolminkertaistuivat viime vuoden vastaavasta ajasta. Pitkän ajan keskimääräisestä tasosta jäätiin vielä 14 prosenttia, Jaatinen kertoo.

Puun hinta on hänen mukaansa tällä hetkellä korkea 2000-luvun keskihintoihin verrattuna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat