Metsätalous muuttanut marjojen yleisyyttä

Tehometsätalouden vaikutukset näkyvät myös aivan tavallisessa metsäluonnossa, eivät vain uhanalaisten lajien kannoissa. Metsämarjojen esiintymisen muutokset ovat tästä hyvä esimerkki, muistuttaa Luonnonsuojeluliiton metsävastaava Harri Hölttä.

-Kuusivaltaisten metsien laajat hakkuut sekä maanmuokkaus 1900-luvulla ovat vähentäneet selkeästi mustikoiden runsautta. Myös puolukka on kärsinyt maanmuokkauksesta.

Muutoksen voittaja on Höltän mukaan ollut marjoista vadelma, joka viihtyy avohakkuilla.

Metsien perinteisen laidunkäytön muutokset ovat vähentäneet muun muassa ahomansikan määrää. Soiden laajoista ojituksista ovat kärsineet varsinkin karpalo ja lakka.

Kasvillisuuden lisäksi metsätalous on Harri Höltän mukaan aiheuttanut muutoksia metsälinnustoon. Esimerkiksi metsokannat ovat vähentyneet viimeisten 40 vuoden aikana Suomessa 60 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat