Mainos

Metsästysrikoksia tehtaillaan entistä julmemmin

Törkeitä metsästysrikoksia varten halutaan lakiin uudet säännökset.

Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella rikoslakiin säännökset törkeästä metsästysrikoksesta ja törkeästä laittoman saaliin kätkemisestä.

Työryhmän puheenjohtaja, lainsäädäntöneuvos Lena Andersson kertoo, että metsästysrikokset ovat viime vuosina raaistuneet.

- Tämä on voitu päätellä erävalvojien kertomuksista ja kentältä tulleista tiedoista. On myös epäilyjä siitä, että toiminta voisi olla suunnitelmallista.

Salametsästäjien saamille saalislihoille on Anderssonin mukaan olemassa valmiit markkinat ja jakelukanavat Etelä-Suomessa.

Vain pieni osa rikoksista tulee tietoon, koska valvonta laajoissa erämaissa on hyvin vaikeaa.

Metsästysrikoksista tuomitaan vuosittain alle 50 henkilöä. Enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta, mutta yleensä rikoksista tuomitaan sakkoa.

Työryhmän tehtävänä on pohtia myös menettämisseuraamuksia ja metsästyskieltoa koskevia säännöksiä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.