Metsäpalot raivoavat jälleen Sumatralla

Metsäpalot riehuvat jälleen Sumatran saarella Indonesiassa.

Sumatra


Kaksi vuotta sitten Indonesian metsäpaloista levinnyt savu aiheutti ympäristökatastrofin Kaakkois-Aasiassa. Sumatran itärannikon Riaun maakunnan viranomainen Riadi Usman sanoi tänään tuoreiden satelliittikuvien näyttävän, että metsäpalojen määrä on noussut jyrkästi.

-Maaliskuun 1. päivänä palopaikkoja oli 90, ja eilen niitä oli 296 suurimmaksi osaksi Sumatran pohjoisella puoliskolla, Usman sanoi Pekanbarun kaupungissa, joka sijaitsee reilun 900 kilometrin päässä Jakartasta.

Sumatran palavat metsät peittivät naapurinaat Singaporen ja Malesian kuukausiksi kitkerään ja tukehduttavaan savuun vuonna 1997.

Öljykaupunkina tunnetun Pekanbarun asukkaat sanoivat, että paksu utu on nyt peittänyt kaupunkia ja ympäröiviä alueita päivien ajan. Metsäpalot ovat iskeneet toistuvasti Sumatran ja Borneon saarille. Ongelmista on syytetty istutusyritysten laitonta menetelmää käyttää tulta maan puhdistamiseen.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat