Metsäpalojen sammutus vie useita päiviä Pirkanmaalla

Vammalassa paloi eilen metsää 10 hehtaarin alueella. Orivedellä puolestaan tuhoutui 6-7 hehtaaria mäntymetsää.

Rutikuivissa Pirkanmaan metsissä syttyneet laajat tulipalot vaativat useiden päivien jälkisammutuksen ja vartioinnin.

Oriveden Enokunnassa syttynyt metsäpalo johtui todennäköisesti salamasta. Kielikänjärven pohjoispuolella paloi karreksi noin 40-50-vuotiasta metsää. Metsähallituksen omistamalla alueella ei ole asutusta.

Eilen iltapäivällä syttynyt palo saatiin hallintaan vasta puolenyön maissa. Sammutus oli vaikeaa, koska alueelle ei saatu vettä. Noin 35 palomiestä rajasi palopesäkkeet käsipelillä, kuten lapioilla, kunnes paikalle saatiin vedettyä vesilinja.

Palopesäkkeitä kyti tänään vielä monin paikoin, kuten myös Vammalan Sammaljoella. Vammalassa tuli eteni nopeasti tuulen siivittämänä kymmenen hehtaarin alueelle. Pahimmissa pesäkkeissä liekit levisivät latvapalona puusta toiseen.

Vielä tänään paloa sammutti puolensataa miestä koko päivän ajan. Runsaat 30 heistä kuului Puolustusvoimien Porin prikaatin palontorjuntaryhmään, josta luvattiin virka-apua huomisiltaan saakka.

Palo lähti liikkeelle Murtoonmaantien varrella sijaitsevasta maatilan varastosta, jossa oli tehty hitsaustöitä. Alueella ei ole muuta asutusta. Tulta taltutti eilen satakunta palomiestä kymmenen kunnan alueelta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat