Metsäntutkimuslaitosta odottaa raju leikkauskuuri

Metlan ylijohtaja Hannu Raitio kuvaa päätöksiä raskaimmiksi koko laitoksen historiassa. Leikkausten tavoitteena on säästää noin kuusi miljoonaa euroa. Lista menee vielä maa- ja metsätalousministeriön vahvistettavaksi.

Metsäntutkimuslaitos (Metla) on joutumassa tiukalle leikkauskuurille. Metla aikoo luopua neljästä tutkimusyksiköstään ja keskittää toimintojaan neljään alueyksikköön.

Lakkautuslistalla ovat Kannuksen, Kolarin, Punkaharjun ja Solbölen yksiköt. Näissä työskentelevät noin 50 työntekijää pyritään sijoittamaan jäljelle jääviin pääkaupunkiseudun ulkopuolisiin yksiköihin. Toiminta lakkautettavissa toimipaikoissa loppuu vuoden 2010 alussa.

Metlan ylijohtaja Hannu Raitio kuvaa päätöksiä raskaimmiksi koko laitoksen historiassa.

-Nämä ovat varmasti raskaat ihmisille, joita päätökset koskevat, ja samalla myös johdolle.

Leikkauslista menee vielä maa- ja metsätalousministeriön vahvistettavaksi. Leikkausten taustalla on valtion tuottavuusohjelma, joka on kiristänyt tutkimuslaitoksenkin rahoitusta jo pitkään.

Metla luopui jo aiemmin tutkimusmetsistään ja niitä hoitaneesta väestä.

Leikkauspäätösten tavoitteena on säästää noin kuusi miljoonaa euroa.

Nykyään Metlassa työskentelee noin 850 työntekijää. Heistä 150 on määräaikaisia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat