Metsänomistajien hyöty risupaketista kyseenalainen

Hallituksen kaavailema uusiutuvan energian tukipaketti eli niin sanottu risupaketti saattaakin hyödyttää metsäsektorilla ennen kaikkea energiayhtiöitä ja ulkomaisia puukauppiaita.

Sitä vastoin energiapuuaineksen hinnannousua odottavat suomalaiset metsänomistajat saattavat jäädä nuolemaan näppejään.

Näin voi käydä kun valtio alkaa tukea puuenergian tuotantoa maksamalla takuuhintaa voimayhtiöille, mutta takuuhinnan edellytyksenä ei ole että puuaines on kotimaista alkuperää. Metsäntutkimuslaitos METLA: n professori, metsän energiakäytön asiantuntija Hannu Ilvesniemi arvioi MTV:n uutisille että voimayhtiöt tulevat ostamaan raaka-aineensa sieltä mistä halvimmalla saavat.

- Jos energiayhtiöiden tuensaannille ei aseteta ehtoa käyttää kotimaista puuta, niin silloinhan se tarkoittaa että energiapuuaines voidaan tuoda Venäjältä tai Brasiliasta tai mistä vaan.

Tukipaketilla tähdätään uusiutuvan energian käytön ja tuotannon massiiviseen lisäykseen. Tavoitetaso on että kymmenen vuoden päästä koko Suomen energiakakusta 38 prosenttia on uusiutuvaa. Uusiutuvan energian lisäystarpeesta suuri osa on puun energiahyödyntämistä. Tarkoitukseen kelpaavat nuori pienikasvuinen puu tai hakkuujäte, kuten oksat ja kannot.

MTK luottaa energiapakettiin

Vähemmän skeptisesti energiapaketin vaikutuksiin suhtautuu metsänomistajien etujärjestö MTK (Maataloustuottajien keskusliitto).

MTK: n energia-asiamiehen Ilpo Mattilan mukaan suomalainen energiapuu tekee varmasti kauppansa nykyistä paremmalla hinnalla viimeistään ensi vuoden alusta, kun fossiilisten energialähteiden päälle lyödään korotettu verolappu.

-Ensi vuoden alusta kivihiilen ja öljyn energiaverot nousee tuplaten. Uskon että puun kysyntä nousee, koska voimalaitoksen kannattaa tuottaa energiaa varsinkin kun tulee vielä valtion tuki päälle.

MTK siis uskoo että puuaineksen hinta nousee, koska kysyntä kasvaa.

Tällä hetkellä energiapuun myyntihinta lähentelee kannattavuuden rajaa. Pienikasvuisesta puusta maksetaan noin viisi euroa kuutiolta.

Kantojen ja oksien suhteen hinta määräytyy korjuuhehtaarin mukaan. METLA arvioi että keskimääräinen korjuujätteen myyntihinta on noin kolmesataa euroa hehtaaria kohden. Varsinkin syrjäisillä hakkuualueilla se on lähes nollasummapeliä.

METLA tai MTK eivät halua arvioida energiapuun hinnan kehitystä kovin tarkkaan, mutta on oletettavaa että puun hinta joka tapauksessa hieman nousee.

Suomessa ainakin saatavuus on tällä hetkellä hyvä ja puuenergian logistiikkaketjua kehitetään jatkuvasti kustannustehokkaampaan suuntaan. Äkisti kohonnut sellun hinta lisää hakkuita ja parantaa näin myös energiapuun saatavuutta, koska energiapuuta on järkeä korjata vain hakkuualueilta.

Uusiutuvan energiaan tukipaketti on tällä hetkellä lainvalmistelussa, reunaehtoineen tukipaketti paljastuu syksyllä.

Samaan aikaan arvostelu metsäenergian lisäyshankkeita kohtaan kiihtyy. Metsäteollisuus ry varoittaa perkaamasta metsiä liiaksi ilmastosyistä, METLA puolestaan on tutkinut että kantojen tonkiminen maaperästä heikentää talousmetsien uusiokasvua tuntuvasti.

Katso Pauli Poutasen juttu

Lue myös:

    Uusimmat