Metsäkonelakko loppuu

Metsäkonealalle syntyi myöhään eilen neuvottelutulos kaksivuotiseksi työehtosopimukseksi. Samalla sovittiin työtaistelutoimien välittömästä keskeyttämisestä.

Hakkuut

Metsäkoneenkuljettajien lakko alkoi reilut pari viikkoa sitten. Koneyrittäjien liiton ja Puu- ja erityisalojen liiton neuvottelutuloksen mukaan alan tuntipalkkoja korotetaan huhtikuun alussa kaksi markkaa. Ensi vuoden alussa tuntipalkkoihin tulee 1,40 markan korotus ja ensi vuoden elokuussa jälleen 1,40 markan korotus. Puu- ja erityisalojen liiton puheenjohtajan Kalevi Vanhalan mukaan korotukset ovat suunnilleen tämän kevään yleisen linjan mukaisia. -Kun otetaan huomioon tämänpäiväisten neuvottelujen lähtökohdat ja alan tilanne kokonaisuutena, niin siihen nähden voin olla tyytyväinen, Vanhala kommentoi.

Neuvottelutulos koskee noin 3 000 alan työntekijää, joista hieman yli puolet on SAK:laisen Puu- ja erityisalojen liiton jäseniä. Alalla toimi myös itsenäisiä yrittäjiä, jotka eivät osallistuneet lakkoon. Tulos saavutettiin loppuvaiheessa ilman valtakunnansovittelijan apua. Seuraavaksi neuvottelutulos menee työntekijäpuolella jäsenkäsittelyyn.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat