Metsäkoneita valmistavan Ponssen tulos koheni alkuvuonna

Ponssen mukaan metsäkoneiden hiljainen kysyntä on johtanut yhtiön kasvua rajoittavaan hintakilpailuun.

Tulos rahoituserien jälkeen oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 4,1 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna oli vain 2,5 miljoonaa euroa. Tilauskanta oli kuitenkin viimevuotista pienempi.

Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisten kuuden kuukauden aikana kuusi prosenttia ja oli 58,6 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi voimakkaasti vuoden alussa, mutta oli huhti- ja toukokuussa alle viime vuoden tason.

Yhtiön mukaan metsäkoneiden kysyntä on jatkunut hiljaisena maailmanlaajuisesti. Tämä on johtanut hintakilpailuun, joka on rajoittanut yhtiön kasvua. Se odottaa kysynnän vilkastuvan syksyllä.

Ponssen ensimmäinen vuosineljännes ei ollut erityisen hyvä, mutta tulostahti parani toisen neljänneksen aikana.
Yhtiö uskoo suuntauksen jatkuvan ja ennustaa koko vuoden tuloksensa olevan viimevuotista suurempi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat