Metsähallitus ennallisti 7 000 hehtaaria metsiä ja soita

Ennallistamisella pyrittiin palauttamaan alueet lähemmäs luonnontilaa ja lisätä niiden suojeluarvoa. Alueilla muun muassa lisättiin laho- ja lehtipuita ja poltettiin metsää.

Metsähallitus on ennallistanut viiden vuoden aikana 7 000 hehtaaria suojelualueiden metsiä ja soita. Aiemmin alueet olivat olleet talouskäytössä.

Ennallistamisella pyrittiin palauttamaan alueet lähemmäs luonnontilaa ja lisätä niiden suojeluarvoa. Alueilla muun muassa lisättiin laho- ja lehtipuita ja poltettiin metsää. Puustoisilla soilla täytettiin ja padottiin ojia.

Metsähallitus teki ennallistamistöitä hallinnassaan olevilla Natura-luonnonsuojelualueella eri puolilla Suomea. Alueita oli 33. Lisäksi mukana oli UPM-Kymmenen omistama Aarnikotkan metsä Repoveden Natura-alueella. Hankkeen kokonaisbudjetti oli 3,7 miljoonaa euroa.

Metsähallituksen mukaan ennallistetuilta kohteilta on löydetty esimerkiksi useita uhanalaisia ja silmälläpidettäviä kovakuoriaislajeja. Myös uhanalaisen valkoselkätikan kerrotaan hyötyneen toimista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat