Metsä-Serlan Saksan-kauppa varmistui

Euroopan komissio on hyväksynyt Metsä-Serlan viime marraskuun alussa tekemän kaupan, jolla suomalaisyhtiö osti 72 prosentin osuuden saksalaisen paperinvalmistajan Zanders Feinpapierin osakkeista.

Myyjänä kaupassa on amerikkalainen metsäjätti International Paper, ja kaupan kokonaishinta on 176 miljoonaa euroa eli runsaat miljardi markkaa. Varsinaisen osakepotin osuus kauppahinnasta on noin puolet eli 86 miljoonaa euroa. Loppu hinnasta koostuu yhtiön veloista. Selvityksessään Euroopan kilpailuviranomaiset katsoivat, että kaupalla on vain vähäinen merkitys päällystetyn ja päällystämättömän hienopaperin ja sellun markkinoilla. Kaupasta ei todettu syntyvän kilpailuongelmia.

Zanders on Euroopan johtavia korkean jalostusasteen päällystetyn paperin valmistajia. Metsä-Serla on puolestaan Euroopan suurin päällystetyn ja päällystämättömän hienopaperin toimittaja. Saksalaisyhtiön liikevaihto on vajaat 600 miljoonaa euroa, ja kaupan myötä Metsä-Serlan liikevaihto nousee noin 7,2 miljardiin euroon. Henkilökunnan lisäys on noin 2800. Kauppa pyritään saattamaan päätökseen ensi vuoden tammikuun alussa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat