Mainos

Metsä-Botnian rakennustyöt takkuavat Uruguayssa

Argentiinan ja Uruguayn presidentit kertoivat eilen sopineensa Metsä-Botnian ja espanjalaisen Ence-yhtiön sellutehtaiden rakennustöiden keskeyttämisestä Uruguayssa.

Metsä-Botnian toimitusjohtaja Erkki Varis sanoi tänä aamuna, ettei hänellä vielä ollut Uruguayn hallituksen virallista tietoa asiasta. Varis oli saanut tiedon asiasta Argentiinan tiedotusvälineiden kautta.

-Sopimus on maiden presidenttien välinen, emmekä tiedä asiasta vielä sen enempää itsekään, Varis kertoi.

Varis korosti kuitenkin, että rakentamista ei voida pysäyttää laillisin keinoin.

-Sellutehtaan rakennusluvat ovat kunnossa, sanoi Varis.

Kahden maiden rajalle, Uruguayjoen tuntumaan rakennettavien sellutehtaiden rakennustyöt ovat aiheuttaneet naapurusten välille diplomaattisen kriisin. Argentiinan mukaan tehtaat saastuttavat ympäristöä ja vaarantavat näin ollen myös maan matkailuelinkeinon. Uruguayille yli 1,4 miljardin euron projekti on puolestaan maan suurin teollisuusinvestointi.

Uruguayn presidentti Tabare Vazquez sanoi pysäyttävänsä rakennustyöt 90 päiväksi. Argentiinan presidentti Nestor Kircher lupasi taas avata rakennustyömaan läheisyydessä olevia tiesulkuja, joiden Uruguay on sanonut vahingoittavan talouttaan.

Presidenttien on määrä tavata kahdesti seuraavien 90 päivän aikana, jotta kiistassa päästäisiin lopullisesti sopuun. Sekä Metsä-Botnia että Ence ovat kiistäneet tehtaiden tuottavan sallittua enemmän päästöjä.

-Ympäristömääräykset ovat jopa tiukemmat kuin Euroopassa, sanoi Metsä-Botnian tiedotuspäällikkö Annikki Rintala.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.