Metrovartijat lähtivät työpaikoiltaan

Helsingin metron vartijat ovat marssineet ulos työpaikaltaan. Kaikki 26 vartijaa marssivat ulos kello yhdeksältä illalla, kertoo Turvallisuusalan ammattiliitto Turva.

- Työnantajaliitto Palta uhkailee nettisivuillaan ulosmarssiin menneitä työntekijöitä kurinpidollisilla toimilla, sanoi Turvan tiedottaja Tapani Tompuri.

Tompurin mukaan vartijoiden työnantaja Securitas on puolestaan lähettänyt työntekijöilleen kirjeen, jossa se on houkutellut heitä liittymään yksityiseen työttömyyskassaan ja väittänyt ulosmarsseja laittomiksi.

Vartijoiden pitäisi palata töihin jälleen aamulla. Metrossa vartiointia oli tarkoitus jatkaa loppuillan ajan työnjohdon voimin. HKL:n metron keskusvalvomosta kerrottiin iltakymmeneltä, että kaikki illan metrovuorot ajetaan normaalisti.

Vartiointialan sopimus päättyi tammikuun lopussa, ja ulosmarsseja on ollut tässä kuussa useita eri puolilla Suomea.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat