Metro-lehtien tulos yhä tappiollisempi

Kansainvälisen Metro-ilmaisjakelulehtiyhtiön tammi-kesäkuun rahoituserien jälkeinen tulos heikkeni entisestään.

Kun yhtiö teki viime vuoden tammi-kesäkuussa tappiota 37,1 miljoonaa dollaria, teki se tämän vuoden alkupuoliskolla tappiota jo 39,9 miljoonaa dollaria.

Yhtiön alkuvuoden liikevaihto kasvoi 56,2 miljoonasta dollarista 65,4 miljoonaan dollariin.

Vuonna 1995 toimintansa aloittanut ja nopeasti laajentunut Metro International lohduttautuu sillä tiedolla, että yhtiön kaikki vähintään kolme vuotta sitten aloitetut lehdet ovat nykyisin voitollisia.

Helsingin Metro-lehti ei vielä välttämättä tähän joukkoon kuulu, sillä se aloitti ilmestymisensä vasta syyskuussa 1999. Metro International ei osavuosikatsauksessaan kerro yksittäisten ilmestymismaiden tulostietoja.

Yhtiössä uskotaan tuloksen paranevan ajan myötä, kunhan kaikki lehdet pääsevät jaloilleen. Valtaosa yhtiön 24 lehdestä on perustettu vuoden 1999 jälkeen. Helsingin Metro oli vasta yhtiön kuudes lehti.

Lukijamäärä kasvoi 50 prosentilla

Metro Internationalin mukaan Metro-tunnuksen alla ilmestyvät lehdet ovat yhteenlaskettuna maailman neljänneksi suurin lehti, jonka levikki on yhtä suuri kuin saksalaisen jättilehden Bild-Zeitungin.

Metro-lehdillä oli viime toukokuussa yhteensä 10,8 miljoonaa päivittäistä lukijaa, mikä on 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Lukijamäärää ovat kasvattaneet ennen kaikkea lehden uudet painokset Ranskassa, Espanjassa, Tanskassa ja Hong Kongissa.

Metro-lehtien yhteenlaskettu levikki oli toukokuussa 4,2 miljoonaa kappaletta, kun se vuotta aiemmin oli 2,9 miljoonaa. Jokaista Metro-lehteä lukee siis yhtiön laskujen mukaan 2,6 lukijaa.

Metro-lehtien lukijamäärä ei suinkaan kasvanut kaikissa ilmestymispaikoissa. Lehden ensimmäisessä ilmestymismaassa Ruotsissa lukijamäärä putosi lähes yhdeksän prosenttia ja Hollannissa peräti lähes 12 prosenttia.

Helsingin Metrolla oli yhtiön mukaan toukokuussa 192 000 päivittäistä lukijaa, kun vuotta aiemmin lukijoita oli 160 000. Helsingin Metro on yhtiön lehdistä pienin. Suurin on Metron Italian painos, jolla oli toukokuussa 1,4 miljoonaa päivittäistä lukijaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat