Metra vahvistui pörssissä

Kurssikehitys pörssissä kääntyi tänään jälleen vahvasti nousuvoittoiseksi. Hex-yleisindeksin mukaan kaupantekokurssit vahvistuivat keskimäärin 0,7 prosenttia. Toimialaindekseistä niukan miinusmerkin sai torstaina eteensä vain vakuutus ja sijoitus. Pörssin osakevaihto ennen jälkipörssin kauppoja oli 339 miljoonaa markkaa.

Metran ja italialaisten dieselyhtiöiden yhdistyminen otettiin markkinoilla vastaan vahvistuvin kurssein. Metran A-osakkeen hinta kipusi päivän aikana 14 markkaa 250 markkaan ja B-osakkeen yhdeksän markkaa 248 markkaan. Molemmat ovat vuoden huippukursseja. ´

Metalliyhtiöiden osakkeet kallistuivat Metran johdolla hieman toista prosenttia. Metran lisäksi vaihtokurssit paranivat Fiskarsin A-osakkeella, Konecranesin, Rauman ja Rautaruukin osakkeilla.

Metsäosakkeiden hinnat toipuivat keskiviikon jyrkästä notkahduksesta. UPM:n päätöshinta kallistui 30 penniä 99 markkaan, ja hienoista nousua kirjattiin myös Metsä-Serlan osakkeille. Enson hinnat tasaantuivat iltapäivällä lähes edellisen päivän hintoihin.

Myös Nokioiden hinnat toipuivat Motorolan keskiviikkona aiheuttamasta laskusta. Molemmat Nokiat käväisivät enimmillään yli 190 markan hinnoissa. Viimeiset kaupat ennen jälkipörssiä A-osakkeella tehtiin kaksi markkaa parantuneeseen 189 markan ja K-osakkeella 1,50 markkaa parantuneeseen 188 markan kurssiin.

Pankkiryhmässä Meritan A-osake kallistui edelleen torstaina 25 penniä 9,90 markkaan. Pankin B-osake sen sijaan halpeni kymmenen penniä 11,40 markkaan.

Nokian vaihto ennen jälkipörssin kauppoja oli 106 miljoonaa markkaa. YIT-Yhtymän osakkeita vaihtui jälleen pörssivälittäjä Opstockin sisäisessä kaupassa 0,8 miljoonaa osaketta lähes 42 miljoonalla markalla, joka nosti YIT:n kokonaisvaihdon runsaaseen 48 miljoonaan markkaan. UPM-Kymmenen vaihto oli 35 miljoonaa, Metran 26 miljoonaa ja Hartwallin 20 miljoonaa markkaa. Hartwallin vaihtoa kasvatti Evlin sisäisenä kauppana vaihtamat 166200 osaketta 19,6 miljoonalla markalla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat