Metra muuttumassa Wärtsiläksi

Metran hallitus esittää yhtiön nimen muuttamista Wärtsiläksi. Nimenmuutoksen taustalla on konsernin muuttuminen monialayhtiöstä yhteen toimialaan keskittyväksi teollisuusyritykseksi.

Metra osti helmikuussa loputkin Wärtsilä NSD:stä itselleen. Konepajakonserni keskittyy nyt Wärtsilä NSD:n kautta voimantuotantoon maalla ja merellä.

Kylpyhuonetuotteita valmistava toimialayhtiö Sanitec muuttui jo viime vuonna osakkuusyhtiöksi, kun se listattiin Helsingin pörssiin.

Myyntivoitot kasvattivat tulosta


Assa Abloyn osakkeiden myyminen kohensi konepajayhtiö Metran tulosta alkuvuonna. Yhtiö sai viidestä miljoonasta lukkoyhtiön osakkeesta lähes 590 miljoonan markan myyntivoiton. Myyntivoitto auttoi paisuttamaan Metran tammi-kesäkuun tuloksen ennen rahoituseriä 894 miljoonaan markkaan viime vuoden alun 181 miljoonasta markasta.

Osakekohtainen tulos suureni sekin 1,7 euroon vertailukauden 0,35 eurosta. Konsernin liikevaihto koheni puolivuotiskaudella kaksi prosenttia reiluun 8 miljardiin markkaan, vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli 19 prosenttia. Tänä vuonna Metran lukuihin laskettiin vain tammi-maaliskuussa mukaan toimialayhtiö Sanitec, joka listattiin viime vuonna pörssiin.

Pääosan Metran liikevaihdosta tuo Wärtsilä NSD, jonka tilauskanta oli toisen vuosineljänneksen lopussa ennätyskorkealla. Uusia voimalatilauksia tuli kolminkertaisesti ja merimoottoritilauksia kaksinkertaisesti viime vuoden toiseen neljännekseen verrattuna.

Koko vuoden tilauskertymästä tuleekin viime vuotta suurempi, mikä luo Metran mukaan hyvät edellytykset Wärtsilä NSD:n liikevaihdon kasvulle. Toisen vuosipuoliskon liikevoitto noussee vähintäin ensimmäisen vuosipuoliskon tasolle.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat