Meteorologi: Vappuaattona lumiukkoja ja poutaa

Ensi yön aikana keskiosasta maata Kainuuseen ulottuvalla alueella pyryttää lunta.

Vapun säästä on tulossa enemmän kuin vaihteleva.

– Lunta voi tulla jopa 15 senttiä. Sitä tulee sen verran paljon, että lumi jää hetkeksi maahan, sanoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.

Rintaniemi muistuttaa, että aamulla ei tuolla alueella ole kesärengaskeli.

Nyt illan aikana lunta on tullut Lounais-Suomea myöten. Lumiukon rakentaminenkin on vielä onnistunut. Etelässäkin on saatu räntää.

Yle kertoo, että Siilinjärven lukio on antanut oppilailleen luvan suorittaa ensimmäiset koulutunnit kotoa käsin ennustetun lumimyräkän vuoksi. Itä-Suomeen on tulossa enimmillään yli 20 senttiä lunta yön aikana.

Huomenna, vappuaattona, alkaa poutaantua lähes koko maassa. Varsinkin etelässä vapun juhlinnan voi aloittaa ihan mukiinmenevässä kelissä.

– Sateet väistyvät itään, aamulla on jo poutaa. Lumi sulaa kyllä lämmössä, mutta 15 senttiä ei sula hetkessä, Rintaniemi sanoo.

Huomenna päivän ylin lämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 10 asteen molemmin puolin, maan itäosassa 5-10 astetta ja pohjoisessa 2-7 astetta.

Lue myös:

    Uusimmat