Meteorologi: Sää samanlaista hamaan ensi viikkoon - katso viikonlopun ennusteet

Viikonlopun sää on melko viileä ja pääosin poutainen. Pilvisyys on vaihtelevaa ja liikkeellä on joitakin sateita.

Perjantaina sadekuuroja tulee lähinnä maan länsi- ja lounaisosassa, lauantaina todennäköisimmin Itä-Suomessa. Seuraava selvä sadealue saapuu lounaaseen maanantain vastaisena yönä.

– Sää on aika mitäänsanomatonta, eikä suuria muutoksia säätyypissä ole näkyvissä niin pitkälle, kuin ennustemallit näyttävät. Sää on vaihtelevaa eli sateita saadaan silloin tällöin. Viikonloppuna on kuitenkin monin paikoin mukavaa ulkoilu- tai sieniretkisäätä, sanoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Viikonvaihteen päivälämpötilat ovat suuressa osassa maata 15-20 asteessa. Lapissa sää on lämpenemässä vähän viikonlopun aikana, mutta lauantain vastaisena yönä selkeillä alueilla voi olla hallaa ja aivan pohjoisessa pakkasta.

Viikonloppu on heikkotuulinen. Selkeillä alueilla Etelä- ja Keski-Suomessa syntyy öisin herkästi sumua.

Maanantaina maan etelä- ja keskiosien ylle levittäytyy sadealue. Ensi viikolla joitakin sadealueita on muutenkin kulkemassa Suomen yli itään.

– Sadetta tulee parin päivän välein, välillä on aurinkoistakin. Lämpötiloihin ei tule suuria muutoksia. Päivän ylimmät ovat 15-20 asteessa koko viikon ajan koko maassa, sanoo Miina Manninen.

Katso perjantaista sunnuntaihin ulottuvat alueelliset ennusteet:

Lue myös:

    Uusimmat