Meteoriitti iskeytyi Savoon

Meteoriitti iskeytyi lauantaina Etelä-Savoon. Ohitettuaan puolen yön aikaan Keski-Suomen se osui maahan Kangasniemellä noin 200 kilometrin tuntinopeudella.

Savon Sanomien mukaan meteoriitista syntyi kirkas tähdenlento, joka saatiin ikuistettua automaattikameralla. Tähtiharrastusyhdistys Jyväskylän Siriuksen Arto Oksanen kertoo, että Suomessa havaitaan muutama meteoriitti vuosittain.

Pienen avaruuskiven löytäminen on kuitenkin vaikeaa, ja siksi Oksanen toivoo silminnäkijähavaintoja ja mahdollisia kamerakuvia meteoriitin putoamispaikan tarkentamiseksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat