Metamfetamiinin laajan maahantuontijutun esitutkinta valmis

Helsingin huumerikosyksikkö on saanut valmiiksi yhteistyössä Eteläisen tullipiirin kanssa laajamittaista metamfetamiinin maahantuontia ja levitystä koskevan esitutkinnan. Suomeen epäillään tuodun yli 30 kiloa metamfetamiinia vuoden 2010 aikana.

Esitutkinnan yhteydessä takavarikoitiin Itä-Helsingissä sijainneista maastokätköistä yhteensä yli 20 kiloa metamfetamiinia. Takavararikko on yksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista.

Esitutkinnan mukaan samojen tekijöiden toimesta on lisäksi aiemmin vuoden 2010 aikana levitetty yli 10 kiloa metamfetamiinia. Metamfetamiinieriä säilytettiin niin ikään maastokätköissä, joista niitä myytiin Liettuassa olevan maahantuottajatahon toimesta Suomessa oleville ostajille.

Tutkintaan liittyen on vangittuna kuusi henkilöä. Vangittuina olevien henkilöiden epäillään olleen keskeisessä roolissa metamfetamiinin levityksen järjestelyissä pääkaupunkiseudulla. Näistä yksi henkilö on liettualainen ja loput Suomessa vakituisesti asuvia.

Takavarikoiduista metamfetamiinieristä olisi saanut yli 100 000 käyttöannosta ja niiden arvo katukaupassa olisi ollut yli 600 000 euroa.

Asiakokonaisuus siirtyy lähipäivinä syyteharkintaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat