Metalliteollisuuden tulevaisuus puhuttaa

Metalliteollisuuden tulevaisuus on noussut huolenaiheeksi myös Kanta-Hämeessä. Hämeen liiton teettämän yrityskyselyn pohjalta esitetään muun muassa hankintaverkostoja, yrityskohtaisia kehittämishankkeita ja työvoiman saannin varmistamista.

-Metalli on työllistävin ja tuottavin toimiala kaikilla seutukunnillamme eli Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan alueella, muistuttaa elinkeinopäällikkö Jukka Ojanen Hämeen liitosta. Yrityskysely lähetettiin yli 400 metalliyrityksille, minkä lisäksi merkittävimpien yritysten johto haastateltiin. Metalliyritykset nostivat yleisimmäksi ongelmaksi investointien rahoituksen.

Jukka Ojanen arvioi, ettei kaikilla ole kylliksi tietoa eri rahoituslähteistä. Koulutus on lääke henkilöstön ammattitaidon ja tuotannon hallinnan pulmiin. Toimitusaikojen jatkuva lyheneminen vaatii toimittajaverkostojen parempaa suunnittelua. Yksi jatkohanke käsittelisi mekatroniikkaa eli elektronisten osien liittämistä tuotteisiin ja tuotantoprosesseihin. Kanta-Hämeen metalliyritykset on kutsuttu ensi viikon torstaiksi Riihimäelle pohtimaan jatkotoimia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat