Metallin tupovääntö jatkuu

Metalliteollisuudessa yritetään saada ratkaisu tuponeuvotteluihin iltapäivän aikana. Ratkaisun lykkääntyminen on viivästyttänyt myös muiden alojen neuvotteluja.

Tuloratkaisun soveltamisneuvottelut metalliteollisuudessa venyvät edelleen, mutta ratkaisua yritetään saada yhä iltapäivän aikana. SAK:laisen Metallityöväen liiton puheenjohtajan Erkki Vuorenmaan on määrä tulla kello 17.00 kertomaan liittovaltuustolle neuvottelujen tuloksista.

Osapuolten ns. suuret neuvottelukunnat kokoontuivat kello 15.15. Metalliliiton valtuusto kokoontui jo kello 13 vain todetakseen, ettei sillä ole vielä neuvottelutulosta käsiteltävänä.

Metalliteollisuuden pääsopimuksen piirissä on noin 120 000 palkansaajaa. Ratkaisun lykkääntyminen tällä isolla sopimusalalla on viivästyttänyt myös muiden alojen neuvotteluja. Keskusjärjestöjen tavoitteena on kuitenkin, että uusi tulosopimus voitaisiin allekirjoittaa huomisiltana kello 19.30, mikäli mukaan on saatu riittävä määrä aloja.

Kirkko ja poliisit pääsivät sopuun

Julkisen sektorin päänavaajina ovat kirkon työntekijät ja poliisit. Kirkon sopimusvaltuuskunta ja palkansaajajärjestöt pääsivät atkaisuun noin 21 000 viranhaltijan ja työntekijän sopimuksista.

Valtion sektorilta ensimmäinen merkittävä mukaan tulija on STTK:lainen Suomen poliisijärjestöjen liitto. Noin 12 000 poliisia edustavan SPJL:n valtuusto ilmoitti hyväksyvänsä tupon sillä ehdolla, että valtion palkkaohjelmaa jatketaan. Neuvottelutulos saavutettiin myös noin tietotekniikan palvelualalta 5000:n STTK:laisen Toimihenkilöunionin jäsenen sekä Kansaneläkelaitoksen 5000 toimihenkilön osalta.

Keskiviikon takaraja näyttää ylittyvän

Ammattiliitoilla ja työnantajajärjestöillä on keskiviikkoon asti aikaa saada aikaan alakohtaiset tupon neuvottelutulokset. Tuolloin arvioidaan, onko mukaan liittymässä niin paljon aloja, että sopimuksen kattavuus riittää sen hyväksymiseen.

Takarajaksi on asetettu keskiviikko kello 16, mutta se siirtynee myöhemmäksi, koska neuvottelut monilla aloilla pitkittyvät ainakin iltapäivään. Myös palkansaajakeskusjärjestöjen hallinnot ovat koolla vasta myöhemmin iltapäivällä.

Suurimmista SAK:laisista teollisuusliitoista pois ovat jäämässä sopimuksen kattavuuden kannalta merkittävät rakennusala ja paperiteollisuus. Työnantajat ovat haluttomia hyväksymään sopimusta, jos myös kuljetusaloja jää tupon ulkopuolelle. Myös hallitus edellyttää riittävää kattavuutta ehtona omalle tukipaketilleen. Mm. SAK:laiset satamien ahtaajat, lentoemännät ja stuertit saattavat jäädä tulosopimuksen ulkopuolelle. Myös STTK:lainen Erityisalojen toimihenkilöliitto Erto katkaisi perjantaina neuvottelut kaikilla sopimusaloillaan, myös satamien osalta.

(MTV3-STT)

(Huomenta Suomen uutiset 14.12.2004)

Lue myös:

    Uusimmat