Metallin Aalto Häkämiehen ehdotuksesta: Hyvä idea, mutta koulutusvapaa toteutettava

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, että EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen esitys koulutusvapaarahojen suuntaamisesta irtisanottujen ja lomautettujen koulutukseen ei poista palkansaajajärjestöjen vaatimusta kolmen päivän kouluttautumisvapaan toteuttamisesta.

Asiasta on jo kertaalleen sovittu palkansaajakeskusjärjestöjen ja Elinkeinoelämän keskusliiton kesken.

– Häkämiehen ehdotus on ihan hyvä, mutta se tehoaa ajallisesti väärään aikaan, vasta sitten kun ihminen on jo työttömänä. Tämän kolmen päivän kouluttautumisvapaan idea on se, että ihmisten jatkuvaa työllistymistä tuetaan koulutuksella ja osaamisen vahvistamisella jo työpaikalla, ettei työttömyysjaksoa tulisi, sanoo Brasiliasta työmatkalta tavoitettu Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto.

Kolmen koulutuspäivän sisällyttäminen vuosi sitten raamisopimukseen oli erityisen tärkeää palkansaajapuolen teollisuusliitoille.

Elinkeinoelämän Keskusliiton hallitus hylkäsi kuitenkin järjestönsä palkansaajakeskusjärjestöjen kanssa neuvotteleman sopimuksen koulutuspäivien toteuttamisesta syyskuun alussa, ja asia on siitä saakka hiertänyt työmarkkinajärjestöjen välejä.

EK:n hallituksen mielestä asia oli lopppuunkäsitelty. Nyt viimeisen viikon aikana EK:sta ja teollisuusliitoista on kuitenkin tullut esityksiä, että asia pitää sopia jollakin tavalla palkansaajapuolen kanssa.

– Sovittu kolmen päivän koulutusvapaalaki ei ehdi missään tapauksessa toteutua vuodenvauhteessa. Siksi olemme vaatineet, että osa tästä koulutusvapaisiin vaaditusta 103 miljoonasta eurosta käytettäisiin oppisopimuskoulutukseen, jolla turvattaisiin oppisopimuskoulutuksen jatkuminen nykyisessä laajuudessaan ja sillä olisi työllisyysvaikutuksia, jatkaa Riku Aalto.

– Kolmen koulutuspäivän toteuttamisen motiivi on yritysten työntekijöiden ammattitaidon ylläpito, jotta työntekijöillä olisi työllistymisedellytykset jatkossakin, sanoo Aalto.

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Seitsemän uutiset 27.11.2012)

Lue myös:

    Uusimmat