Metallican musiikilla kidutettiin Guantanamossa

Raskaan rockin jättiläisen Metallican musiikin kovaääninen soittaminen kidutusmielessä Guantanamon vankileirillä on saanut bändin rumpalin Lars Ulrichin ottamaan raivokkaasti kantaa Yhdysvaltain hallituksen kyseenalaisiin vankeinhoitometodeihin.

Ulrich kertoi MSNBC-kanavalle antamassaan haastattelussa ihmettelevänsä Guantanamon kidutuskeinoja suuresti.

– On todella erikoista, että ihmiset ovat niin typeriä, että käyttävät Metallian biisejä vankien kiduttamiseen. Voin suoralta kädeltä nimetä noin 30 norjalaista death metal -bändiä, joiden rinnalla meidän musiikkimme kuulostaa lähinnä Simonin ja Garfunkelin tuotannolta, Ulrich jyrisi.

Hän korosti, että bändin musiikin tarkoituksena on yhdistää ihmisiä ja toimia mielialan kohottajana. Asiasta kirjoittaa ultimateguitar.com -sivusto.

Guantanamossa on käytetty erityisen paljon Metallican vuoden 1991 hittiä Enter Sandman, jota on soitettu erittäin kovalla volyymilla vangeille.

Tiettävästi musiikilla kiduttamista on käytetty Guantanamon lisäksi kidutuskeinona myös Irakissa ja Afganistanissa.

Metallican vokalisti James Hetfield närkästytti viime vuoden syyskuussa, kun tiedotusvälineet julkaisivat uutisen Enter Sandmanin esiintymisestä toisessa kyseenalaisessa yhteydessä.

Lähteiden mukaan viranomaiset käyttivät samaista kappaletta kuulustellessaan New Yorkin pommi-iskujen tekijää Mohammad al-Qahtania.

– al-Qahtan liikuttui biisistä niin paljon, että hän puhkesi kyyneliin, sillä hän uskoi kuulevansa Saatanan äänen. Osa minusta on jollakin tapaa ylpeä siitä, että musiikillamme on noin voimakas vaikutus, Hetfield laukoi tuolloin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat