Metallica perui keikkansa: Hetfield kiidätettiin sairaalaan

Metallica-yhtyeen James Hetfield sairastui, jonka vuoksi bändi joutui perumaan Tukholman-keikkansa.

Metallica-yhtyeen keulakuva James Hetfieldin yllättävä sairastuminen johti superyhtyeen toisen Tukholman-keikan peruuntumiseen.

Metallica esiintyi lauantaina Globen-hallissa, mutta Hetfield ei pystynyt nousemaan lavalle enää sunnuntaina.

Konserttijärjestäjä Live Nationin tiedottaja kertoi Aftonbladet-lehdelle Hetfieldin kärsineen vatsakivuista, jonka vuoksi hänet kiidätettiin sairaalaan.

– Emme tiedä johtuiko vatsakivut ruokamyrkytyksestä vai noroviruksen aiheuttamasta vatsataudista, Live Nationin Tor Nielsen kertoi Aftonbladetille.

Tähti pääsi sairaalasta sunnuntaiyönä, jolloin kertoi voivansa jo hyvin.

Sunnuntaisen konsertin peruuntumisesta tiedotettiin vasta sunnuntai-iltana, jolloin osa faneista oli jo ehtinyt Globeniin. Pettyneille faneille korvataan lippujen hinta. Metallica suunnittelee tekevänsä korvaavan keikan Tukholmassa toukokuussa.

Metallica nähdään tulevana kesänä kolmeen otteeseen Suomessa. Megayhtye esiintyy Helsingissä 14. ja 15. kesäkuuta. Lisäksi Metallica nousee lavalle Porissa 25. heinäkuuta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat