Metallica loppuunmyyty

Vaikka yhdysvaltalainen hevibändi Metallica esiintyy Olympiastadionilla vasta 28. toukokuuta, kaikki konsertin 42 000 lippua myytiin jo tänään kolmessa tunnissa. Myös Ruotsissa bändin liput myytiin vilkkaasti. Viime keskiviikkona 50 000 lippua Göteborgin konserttiin myytiin kahdessa tunnissa. Metallica soittaa Göteborgissa, Ullevin stadionilla kaksi päivää Helsingin jälkeen.

Suomen konsertin järjestävän Welldone Agencyn Ritva Väänänen kertoo, että Metallican fanit ovat uskollista porukkaa ja he ovat olleet tänään liikkeellä lippuja ostamassa. Väänäsen mukaan suurin osa lipuista menikin tällä kertaa faneille, eikä firmojen suurvarauksiin. Lippuja jonotettiin aamulla pitkissä jonoissa Lippupalvelun myyntipisteissä. Lisäksi niitä ostettiin paljon puhelimitse. Väänänen muistuttaa, että varauksiin tulee aina peruutuksia ja lippuja kannattaa kysellä Lippupalvelusta vielä myöhemmin vaikka olisikin tänään jäänyt niitä paitsi.

Metallica on yksi kaikkien aikojen suosituimmista raskaan rockin edustajista. Bändin levyjä on myyty kaikkiaan 85 miljoonaa kappaletta ja Suomessa 400 000 kappaletta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat